sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Porkkana-kvinoalaatikko (gluteeniton, kananmunaton)



1 kg porkkanoita
2 dl kvinoaa
rypsiöljyä
2 dl ruokakermaa
1-2 tl fariinisokeria
1/4 tl muskottipähkinää
1/4 tl valkopippuria
suolaa

* Kuori porkkanat ja paloittele ne kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen. Keitä porkkanat pehmeiksi, kaada keitinvesi pois ja soseuta.
* Huuhtele kvinoa, ja valmista se pakkauksen ohjeen mukaan. Keitä kvinoaa suolalla maustetussa vedessä n. 10 minuuttia siten, ettei se mene puuromaiseksi, vaan siihen jää selvä purutuntuma. Kaada ylimääräinen vesi pois, ja lisää kvinoan joukkoon 1 tl rypsiöljyä.
* Sekoita porkkanamassan joukkoon fariinisokeri, mausteet ja kerma. Huuhtele vielä kermapurkin pohja, ja kaada soseen joukkoon.
* Sekoita kvinoa porkkanamassaan. Lisää seokseen vielä n. 1tl suolaa.

* Kaada seos rypsiöljyllä voideltuun uunivuokaan. Pinnalle voi laittaa muutaman voinokareen.
* Paista 175 asteessa n. 50 minuuttia.

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Suklaakakku gluteenittomana




















* Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
* Voitele ja jauhota kakkuvuoka.
* Tämän suklaakakun taikina on nopea valmistaa monitoimikoneessa. Laita koneeseen silppuriterä.

Taikina

3 3/4 dl gluteenittomia jauhoja
0,5 tl leivinjauhetta
1 1/4 dl tummaa kaakaojauhetta
1 tl ruokasoodaa
125 g voita tai margariinia paloiteltuna
2,5 dl sokeria
4 kevyesti vatkattua kananmunaa
1 3/4 dl kermaviiliä

* Laita kulhoon kuivat aineet sekä rasva paloiteltuna. Käytä konetta n. 30 sekuntia, kunnes seos on murumaista.
* Lisää kermaviili ja kananmunat. Sekoita sen verran, että ainekset ovat hyvin sekoittuneet.
* Kaada taikina jauhotettuun vuokaan, ja paista n. 45 minuuttia.
* Kumoa kakku hieman jäähtyneenä pois vuoasta.

* Halutessasi voit kuorruttaa kakun suklaakuorrutteella.

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Omenakeikauskakku gluteenittomana






Joka syksy on kiva kokeilla jotain uutta omenareseptiä. Tämän ohjeen muokkasin 9/16 Pirkka-lehdestä gluteenittomaksi. Tuli oikein mehevä omenapiirakka!

 Alkuvalmistelut

Vuoraa irtovuoan (tai muun pyöreän piirakkavuoan) pohja leivinpaperilla.
Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.

* Kuori 4-5 omenaa ja pilko kuutioiksi. Levitä omenakuutiot vuoan pohjalle.
* Sulata 50 g voita/margariinia, ja sekoita joukkoon 3/4 dl fariinisokeria sekä 1 dl mantelirouhetta


Taikina

2,5 dl gluteenittomia jauhoja
2 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
2 kananmunaa
150 g sulatettua voita/margariinia

* Sekoita kuivat aineet keskenään
* Lisää kananmunat ja sulatettu rasva
* Sekoita taikina tasaiseksi esim. puuhaarukalla.
* Kaada taikina omenaseoksen päälle ja laita uunin alimmalle tasolle paistumaan.

* Paistoaika on n. 40 minuuttia, kunnes pinta on sopivan ruskea.
* Kumoa kakku jonkin verran jäähtyneenä, ja tarjoile vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Vaniljakiisseli (Maitokiisseli)





Kesän marjojen kanssa maistuu hyvältä maitokiisseli. Tämä ohje on gluteeniton.

1 kananmuna
7 dl maitoa
0,5 dl perunajauhoja
0,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

* Riko muna kattilaan ja vatkaa sen rakenne rikki.
* Lisää maito sekä muut aineet hyvin sekoittaen.
* Kuumenna levyllä koko ajan sekoittaen, kunnes kiisseli saostuu ja kiehahtaa.
* Huom! Älä keitä! 

* Tarjoa tuoreiden marjojen, hillon tai hedelmien kanssa.

tiistai 26. huhtikuuta 2016

Gluteeniton riisirieska





 Sisältää kauraa!

Ainekset

2 dl puuroriisiä
4 dl vettä
50 g voita

3 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
5 dl maitoa
3 dl piimää
2 tl suolaa
2 kananmunaa
1 dl gluteenittomia jauhoja

* Laita kaurahiutaleet nesteeseen turpoamaan riisin keittämisen ajaksi
* Keitä riisiä & voita miedolla lämmöllä, kunnes neste on imeytynyt riisiin, n. 20 min. Lisää tarvittaessa vettä, ja tarkista, että riisit ovat melko pehmeitä.
* Sekoita riisi ja muut aineet keskenään.

* Levitä leivinpaperoidulle pellille.
*Paista 225 asteessa n. 20 minuuttia, kunnes pinta on saanut väriä.
* Tarjoa esim. munavoin kanssa.

HUOM! Maidon ja piimän suhdetta voi vaihdella, esim. puolet ja puolet kumpaakin.

perjantai 5. helmikuuta 2016

Suklaiset banaani-mustikkamuffinssit gluteenittomana






* Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen
* Taikinaa varten paloittele 200 g tummaa suklaata ja muussaa 2 hyvin kypsää banaania

Taikina

2 kananmunaa
1,5 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 dl gluteenittomia jauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
125 g sulatettua voita tai margariinia
2 kypsää banaania
100 g tummaa suklaata

Pinnalle: mustikoita

* Sekoita leivinjauhe pieneen määrään jauhoja.
* Vatkaa kanamunat, sokeri ja vaniljasokeri vaahdoksi.
* Lisä leivinjauhe-jauhoseos, sekoita.
* Lisää jäähtynyt rasva ja suklaapalat, sekoita.
* Lisää vuorotellen jauhoja ja muussattua banaania. Sekoita hyvin.

* Annostele muffinssivuokiin.
* Laita jokaisen muffinssin pinnalle muutama mustikka.

* Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 15-20 minuuttia.