lauantai 21. joulukuuta 2013

Gluteeniton omena-luumukakku



Ihana joulu-mainoslehtisestä löytyi omena-luumukakun ohje, jonka muokkasin gluteenittomaksi...

* Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen
* Voitele ja jauhota kakkuvuoka. HUOM! Muista gluteeniton jauhotus!

Taikina

200 g voita tai margariinia
1 dl fariinisokeria
2dl sokeria
3 kananmunaa
3,5 dl gluteenittomia jauhoja
1 dl pieneksi silputtuja, kuivattuja luumuja
1 dl omenasosetta
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia

* Sekoita silputut luumut jauhojen joukkoon
* Sekoita mausteet pieneen määrään jauhoja

* Vaahdota pehmeä voi ja sokeri
* Lisää kananmunat yksitellen, hyvin sekoittaen
* Lisää vuorotellen jauhoja ja omenasosetta taikinaan

* Kaada kakku vuokaan ja paista uunin alimmalla tasolla n. 50 minuuttia.
* Anna kakun jäähtyä hieman ennen kuin kumoat sen pois vuoasta.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Glögi

Glögiä on helppo valmistaa, ja se sopii juotavaksi muutoinkin kuin joulun aikaan! Talven pakkasissa mikään ei maistu paremmalta kuin glögi... sopii myös silloin, kun flunssa vaivaa...

Glögi kahdelle...

5 dl Sekoitettua viinimarjamehua (huom! mehu ei saa olla liian laimeaa)
Mausteiksi: kanelitanko, pala inkivääriä, muutama mausteneilikka
Sokeria maun mukaan

* Laita mehu ja mausteet kattilaan kuumenemaan
* Anna mehun maustua vähintään 15 minuuttia kuumalla levyllä, älä keitä.
* Mitä enemmän makua glögiin haluat, sen pidempään se saa maustua.
* Siivilöi mausteet pois ja nauti kuumana.
* Jos kaikki glögi ei kulu kerralla, laita se jääkaappiin, ja lämmitä myöhemmin uudestaan.

perjantai 22. marraskuuta 2013

Mutakakku

Tämä mutakakku on juuri sellainen tahmea ihanuus, mitä kaupastakin saa. Todella helppo tehdä ja taatusti jokaisen makuun!

Alkuperäinen resepti löytyy painamalla tästä.

2 kananmunaa
2,5 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 dl vehnäjauhoja
100 g sulatettua voita/margariinia

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon jauhot ja vaniljasokeri. Sekoita lopuksi taikinaan sulanut ja jäähtynyt voi. 
Paista 175 asteessa noin 15 min leivinpaperilla vuoratussa vuoassa. 
MUISTA, että kakun on tarkoitus olla keskeltä raaka ja se kypsyy vielä hieman uunista ottamisen jälkeen.

Sirottele jäähtyneen kakun päälle tomusokeria. Tarjoile jäätelön tai kermavaahdon kera! Tai nauti sellaisenaan :) 

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Gluteeniton ahvenanmaan pannukakku


1 l jäähtynyttä riisipuuroa
(Keitä riisipuuro ohjeen mukaan, jäähdytä. Tähän sopii myös uuniriisipuuro.)

4 kananmunaa
1 dl sokeria
4 dl maitoa
2 dl gluteenitonta jauhoseosta
1½ tl vaniljasokeria
1 tl kaadremummaa
½ tl suolaa


Vatkaa kananmunat ja sokeri. Sekoita muut aineet ja riisipuuro muna-sokerivaahtoon.
Paista 200 asteessa n. 30 min. 

lauantai 7. syyskuuta 2013

Gluteenittomat vilhelmiina-pikkuleivät


*Laita uuni kuumenemaan n. 175 asteeseen

Taikina:

200 g margariinia tai voita
2 dl sokeria
2 rkl siirappia
1 keltuainen
n. 6 dl gluteenittomia jauhoja
1 rkl vanilliinisokeria
2 tl ruokasoodaa

* Sekoita vanilliinisokeri ja sooda pieneen määrään jauhoja
* Erottele kananmunasta keltuainen taikinaa varten

* Vatkaa pehmeä voi, sokeri ja siirappi vaahdoksi
* Lisää keltuainen
* Lisää jauhot, joihin sooda ja vanilliinisokeri on sekoitettu
* Sekoita ja lisää loput jauhot vähitellen

* Kannattaa paistaa ensin koekakku, jotta tietää, onko jauhojen määrä hyvä. Vilhelmiinat leviävät jonkin verran paistamisen aikana.

* Leivo taikinasta pellin pituisia tankoja, jätä leviämisvaraa!

* Paista n. 15 minuuttia uunin keskitasolla. Vilhelmiinat ovat kypsinä kauniin ruskeita.

* Leikkaa tangot heti paistamisen jälkeen vinoneliöiksi. Anna jäähtyä hyvin, ennen kuin nostat pois pelliltä.


lauantai 20. heinäkuuta 2013

Gluteenittomat & maidottomat marjamuffinssit

Vanha kunnon kotitalouskirja (Ole Hyvä) pitää sisällän monia hyviä reseptejä. Tämän ohjeen muokkasin kirjan Marjamuffinit- ohjeesta.

* Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Tällä ohjeella tulee n. 15 muffinssia.

Taikina:

2 munaa
1 dl sokeria
2 dl gluteenittomia jauhoja
1 rkl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
3/4 dl öljyä
n. 2 dl marjoja (esim. mustikoita tai punaherukoita)

* Vatkaa sokeri ja munat vaahdoksi
* Sekoita keskenään pieni määrä jauhoja ja leivinjauhe
* Lisää jauhot ja jauhoseos taikinaan. Lisää jauho-leivinjauhoseos siivilän läpi taikinaan.
* Sekoita
* Lisää öljy.
* Lisää marjat kevyesti sekoittaen esim. puuhaarukalla.

* Annostele muffinsivuokiin, ja paista uunin keskitasolla n. 15 minuuttia.

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Gluteeniton raparperipiirakka





* Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen

Taikina:

125 sulatettua voita tai margariinia
1,5 dl sokeria
3,5 dl gluteenittomia jauhoja

* Sekoita sulatetun rasvan joukkoon sokeri ja jauhot. Ota 1 dl tätä seosta erikseen, jotta sitä voi ripotella piirakan päälle.

1 dl piimää
1 kananmuna
0,5 tl soodaa

n. 3dl raparperipaloja

*Sekoita sooda jauhoihin. Lisää piimä, muna ja jauho&sooda muruseokseen.
* Levitä taikina piirakkavuokaan, ja ripottele raparperipalat päälle. Levitä muruseos raparperien pinnalle.
* Paista 200 asteessa n. 25 minuuttia.

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Lumipallot

n. 20 kpl

2 dl (n.175g) notkeaa voita
1 dl tomusokeri
1 tl vaniljasokeria
1/4 tl suolaa
4 dl vehnäjauhoja
1 1/4 dl hasselpähkinäjauhetta

Sekoita ainekset ja tee taikinasta haluamasi kokoisia palloja.
Paista 200°C, 10-12 min.
Pyörittele juuri uunista tulleet lumipallot tomusokerissa. Pyörittele lumipallot vielä toisen kerran tomusokerissa, kun ne ovat täysin jäähtyneet.

torstai 4. heinäkuuta 2013

Gluteeniton-maidoton-munaton lettutaikina

3 dl vichy-vettä (tai vettä)
1 rkl sokeria
0,5 tl vaniljasokeria
2 rkl maissitärkkelystä
1 dl riisijauhoja
n. 1,5 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
2 rkl öljyä

* Sekoita leivinjauhe jauhojen sekaan
* Sekoita kuivat aineet hyvin nesteeseen. Lisää jauhoja varovasti, sillä ne turpoavat jonkin verran. Taikina saa kuitenkin olla melko paksua.
* Anna taikinan odottaa n. puoli tuntia ennen paistamista

* Kuumenna paistinpannu hyvin, levitä sille rasvaa ja paista letut
* Lettujen kääntäminen onnistuu parhaiten, kun tekee pienehkön kokoisia.

* Letut onnistuvat hyvin myös ilman kananmunaa!
* HUOM! Sokerin voi jättää taikinasta pois, jos haluaa lettuihin esim. suolaisen täytteen.

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Gluteenittomat munkit





2,5 dl maitoa
1 pussi kuivahiivaa
1 kananmuna
1 dl sokeria
1 tl suolaa
0,5 rkl kardemummaa
n. 7 dl gluteenittomia (vaaleita) jauhoja
100 g sulatettua margariinia  tai voita

Paistamiseen: öljyä (itse käytän rypsi- tai auringonkukkaöljyä)

* Lämmitä maito reilusti kädenlämpöiseksi (n.+42 C)
* Sekoita maidon joukkoon pieneen määrään jauhoja sekoitettu kuivahiiva
* Lisää sokeri, suola ja kardemumma, sekoita
* Lisää jauhoja vähitellen, sekoita esim. puuhaarukalla
* Sekoita kananmuna joukkoon
* Lisää sulatettu rasva
* Lisää jauhoja, mutta älä tee taikinasta liian kiinteää.

* Anna kohota lämpimässä paikassa n. 20 min liinan alla peitettynä

* Ota kahden ruokalusikan avulla pellille taikinaa
* Muotoile palaset pyöreiksi pulliksi
* Anna kohota vielä n. 15 minuuttia liinan alla

* Kuumenna öljy. Laita pieni pala taikinaa öljyyn. Kun taikina alkaa ruskistua, siinä voi alkaa paistaa munkkeja.
* Voit paistaa munkit joko pyöreinä pullina tai tehdä niistä rinkeleitä. Jos teet rinkeleitä, käsittele taikinaa varovasti, koska se hajoaa helposti.

*Kääntele munkkeja paistamisen aikana rasvassa. Pienennä lämpöä tarvittaessa, ettei rasva kuumene liikaa.

* Sokeroi lämpimät munkit.

* Huom! Muista varoa kuumaa paistorasvaa! Pidä aina kattilaan sopiva, tiivis kansi, käden ulottuvilla, jos rasva leimahtaa palamaan.

lauantai 30. maaliskuuta 2013

Pasha

100 g voita
1 dl sokeria
2 prk (2x200g) maitorahkaa
2 dl kuohukermaa
1 muna
puolen sitruunan mehu
2 tl vaniljasokeria
0,5 dl mantelirouhetta
0,5 dl rusinoita

* Vaahdota kerma
* Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi
* Lisää rahka, muna, mausteet, sitruunan mehu ja vaahdoksi vatkattu kerma.
* Laita rahkaseos valumaan esim. suodatinpusseilla vuorattuun siivilään. Laita siivilän alle astia.
* Anna seoksen valua kylmässä yön yli.
* Kumoa tarjoiluvadille.
* Pashan kanssa voi tarjota vaikka persikoita.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Gluteeniton banaani-maustekakku / muffinssit


* Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen

150 g margariinia tai voita
2 dl sokeria
2 munaa
4 dl gluteenittomia jauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 rkl piparkakkumaustetta (TAI: 2 tl kanelia, 1/4 tl inkivääriä, 1/4 tl neilikkaa)
2-3 oikein kypsää banaania muussattuna
(5 rkl omenahilloa)

* Sekoita mausteet pieneen määrään jauhoja

* Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi
* Lisää munat, sekoita
* Lisää jauhot, joiden joukossa on mausteet
* Lisää taikinaan vuorotellen banaania ja jauhoja,
sekoita hyvin.

* Kaada kakku voideltuun ja jauhotettuun vuokaan.
* Paista n. 45-60 minuuttia.

*HUOM! Taikinasta voi tehdä myös muffinsseja. 
Paistoaika muffinsseille 200 asteessa on n. 15 minuuttia.

Gluteeniton lasagne

250 g gluteenittomia lasagnelevyjä

* Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.

Jauhelihakastike:

400 g jauhelihaa
2 sipulia
rasvaa paistamiseen
2 dl vettä
n. 1 dl tomaattimurskaa / ketsuppia
1-2 tl suolaa
(mustapippuria jauhettuna)

* Ruskista jauheliha ja sipulit öljyssä. Lisää suolaa 1-2 tl  (ja mustapippuri),  tarkista maku.
*Lisää vesi ja tomaattimurska/ketsuppi ja sekoita.
*Anna kastikkeen kiehua hiljalleen, kun teet juustokastikkeen.

Juustokastike:

N. 5 rkl margariinia
n. 3 rkl gluteenittomia jauhoja
8 dl maitoa
n. 2-3 dl juustoraastatetta
0,5 tl suolaa

* Sulata rasva, ja ota pois levyltä siksi aikaa, kun sekoitat jauhot rasvan joukkoon.
*Lisää maitoa vähitellen, sekoita koko ajan. Anna kiehua 5-10 min, kunnes kastike sakenee.
* Lisää juustoraaste ja suola. Anna juuston sulaa kastikkeeseen.
* Huom! Kastikkeet saavat olla melko löysiä.

* Voitele uunivuoka.
* Laita pohjalle jauhelihakastiketta, sitten lasagnelevyjä, sen jälkeen juustokastiketta, jauhelihakastiketta ja lasagnelevyjä (n. 3 kerrosta). Päällimmäiseksi jauhelihakastiketta ja juustokastiketta. Halutessasi ripottele pinnalle juustoraastetta.

*Laita lasagne uuniin, anna paistua 45-60 minuuttia. Anna lasagnen vetäytyä ainakin 10 minuuttia uunista ottamisen jälkeen.