sunnuntai 13. joulukuuta 2015
Gluteeniton puolukkakakku
* Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen ja voitele kakkuvuoka.
Taikina
1 dl puolukoita
1,5 dl vettä
150 g voita tai margariinia
* Kuumenna vesi ja puolukat kiehuviksi.
* Lisää joukkoon rasva, ja anna sen sulaa.
2,5 dl sokeria
2,5 dl gluteenittomia jauhoja
1 dl perunajauhoja
2 tl kanelia
0,5 tl kardemummaa
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
*Sekoita kuivat aineet keskenään sekaisin.
2 kananmunaa (riko kananmunat lasiin ja sekoita haarukalla)
* Kaada kuiva-aineiden joukkoon puolukka-voiseos ja kananmunat.
* Sekoita vain sen verran, että ainekset ovat hyvin sekaisin.
* Kaada voideltuun kakkuvuokaan, ja paista 175 asteessa noin 45 minuuttia.
lauantai 5. joulukuuta 2015
Gluteenittomat joulutortut
Taikina
250 g voita tai margariinia
4,5 dl gluteenittomia jauhoja (vaaleita)
250 g maitorahkaa
1 tl leivinjauhetta
1 kananmuna
ripaus suolaa (n. 1/4 tl)
* Sekoita leivinjauhe ja suola pieneen määrään jauhoja.
* Nypi huoneenlämpöinen rasva ja jauhot hyvin sekaisin.
* Lisää kananmuna ja rahka.
* Sekoita taikina huolellisesti tasaiseksi.
* Anna taikinan kovettua jääkaapissa pari tuntia.
* Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
* Laita leivinpöydällä reilusti jauhoja. Ota taikinasta kerrallaan reilun kokoinen pallo, ja kaulitse. Kääntele taikinaa, ettei se tartu pöytään kiinni. Lisää tarvittaessa jauhoja aina uudelleen.
* Kaaviloi taikina suorakaiteen muotoiseksi ja taittele taas neliöksi, ja kaulitse.Tee tämä pari kertaa. Näin tortuista tulee lehtevämpiä.
* Noin puolen sentin paksuinen pala on hyvä. Tee siitä muotilla tähtitorttuja. Toinen vaihtoehto on tehdä esim. juomalasilla taikinasta ympyröitä, jolloin niistä saa puolikuun muotoisia torttuja.
* Täytä palat luumuhillolla ja ummista huolellisesti.
* Voitele tortut kananmunalla ja paista n. 10-15 minuuttia uunin keskitasolla, kunnes tortut ovat kauniin värisiä.
* HUOM! Näistä saa helposti myös laktoosittomia, kun käyttää laktoositonta rasvaa ja maitorahkaa.
lauantai 24. lokakuuta 2015
Gluteeniton omena-karpalopiirakka
Alkuvalmistelut
* Kuori ja raasta 3-4 omenaa (n. 3dl)
n. 1 dl karpaloita
* Sekoita omenaraaste ja karpalot keskenään.
Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Taikina
1,5 dl sokeria
1 kananmuna
0,5 dl maitoa
75 g sulatettua voita tai margariinia
3 dl gluteenittomia, vaaleita jauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
0,5 tl inkivääriä tai hyppysellinen tuoretta, raastettua inkivääriä
* Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi.
* Lisää maito ja rasva. Sekoita.
* Lisää jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe ja inkivääri.
* Lisää omena-karpaloraaste varovasti sekoittaen taikinaan.
* Kaada taikina piirakkavuokaan.
* Paista 175 asteessa n. 30 minuuttia.
* Tarjoa esim. vaniljakastikkeen kanssa.
perjantai 24. heinäkuuta 2015
Mustikkapiirakka pullataikinaan (laktoositon)
Tee pullataikina Kanelimummoista löytyvän ohjeen mukaan:
http://kanelimummot.blogspot.fi/2012/10/omenasarvet-laktoosittomat.html
*Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
* Vuoraa piirakkavuoka tms. leivinpaperilla
* Kaulitse taikina esim. pyöreään piirakkavuokaan. Jätä piirakkaan reunat.
* Jätä taikinaa myös mustikoiden päälle tulevia ristikoita varten.
* Sekoita n. 0,5 l mustikoita, 0,5 dl sokeria ja 1 rkl perunajauhoja hyvin keskenään. Maista, onko seoksessa sopivasti sokeria juuri sinun makuusi.
* Kaada mustikkaseos pohjan päälle.
* Laita mustikoiden päälle pullataikinasta tehtyjä tankoja.
* Anna kohota n. 15 minuuttia.
* Voitele kananmunalla ja ripottele pinnalle raesokeria.
* Paista uunin alatasolla 20-30 minuuttia, kunnes pulla on kauniin ruskeaa.
lauantai 27. kesäkuuta 2015
Gluteeniton tiikerikakku
* Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
* Voitele kakkuvuoka ja jauhota esim. gluteenittomilla jauhoilla.
Taikina
200 g voita/margariinia
2,5 dl sokeria
3 kananmunaa
1 dl maitoa
5 dl gluteenittomia jauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
* Sekoita pieneen määrään jauhoja leivinjauhe ja vaniljasokeri.
0,5 dl tummaa kaakaojauhetta
* Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeria vaahdoksi.
* Lisää munat yksitellen sekoittaen.
* Lisää maito.
* Lisää jauhoseos, jossa on leivinjauhe ja vaniljasokeri. Sekoita.
* Lisää loput jauhot vähitellen sekoittaen.
* Ota toiseen astiaan 1/3 taikinaa, ja sekoita siihen kaakaojauhe hyvin.
* Laita kakkuvuokaan ensin vaaleaa taikinaa, keskelle tummaa ja pinnalle vaaleaa taikinaa.
* Voit nostella taikinaa haarukalla, jotta kakkuun tulee raitoja.
* Paista noin 50-60 minuuttia.
* Kumoa kakku hieman jäähtyneenä.
perjantai 29. toukokuuta 2015
Gluteeniton kauramuru-raparperipiirakka
* Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
* HUOM! Tämä ohje sisältää kauraa!
Taikina
75 voita tai margariinia huoneen lämpöisenä
1/2 dl sokeria
1 kananmuna
1,5 dl gluteenittomia jauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte
n. 4 dl raparperin paloja
2 rkl sokeria
* Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri.
* Lisää muna, sekoita hyvin.
* Lisää jauho/leivinjauhoseos taikinaan, ja sekoita.
*Levitä taikina piirakkavuokaan. Laita raparperipalat taikinan päälle. Ripottele sokeria pinnalle.
*Paista n. 10-15 minuuttia, ja valmista sillä välin kuorrutteen muruseos.
Kuorrutus
50 g voita tai margariinia sulatettuna
1 dl sokeria
2 dl kaurahiutaleita
2 rkl vettä
* Sulata rasva, ja lisää joukkoon muut aineet. Sekoita hyvin.
* Ota piirakka uunista, ja levitä muruseos pinnalle.
* Paista vielä n. 20 minuuttia.
*Tarjoa vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.
lauantai 9. toukokuuta 2015
Gluteeniton lohi-pinaattipiirakka
Taikina
200 g voita tai margariinia
4 dl gluteenittomia jauhoja
(laitoin itse 1 dl tummaa jauhoseosta ja 3 dl vaaleita jauhoja)
1 tl leivinjauhetta
1 kananmuna
2,5 dl perunamuusia
1/2 tl suolaa
* Sekoita leivinjauhe pieneen määrään jauhoja.
* Nypi rasva ja jauhot sekaisin.
* Lisää kananmuna ja suola.
* Lisää perunamuusi ja sekoita taikina tasaiseksi.
Laita jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.
Täyte
250 g kypsennettyä lohta
1 prk (2,5 dl) ruokakermaa
1 pss (150 g) pinaattia
2 kananmunaa
1/2 tl suolaa
sitruunapippuria
1-2 dl juustoraastetta
* Pilko lohi paloiksi.
* Sulata pinaatti.
* Sekoita kerma, kananmunat, pinaatti, suola, juustoraaste ja sitruunapippuri.
* Levitä taikina piirakkavuoan pohjalle.
* Laita lohipalat taikinan päälle.
* Kaada kermaseos pinnalle.
*Paista 200 asteessa uunin alatasolla n. 30 minuuttia.
*Anna piirakan jäähtyä jonkin aikaa ennen leikkaamista.
torstai 7. toukokuuta 2015
Mandazit - pikaiset munkit
Mandazit ovat "Itä-Afrikan donitseja," vastaavat aika lailla meidän pikamunkkeja, mutta niitä ei sokeroida paistamisen jälkeen.
1 kananmuna
3/4 dl sokeria
3/4 dl maitoa
1/2 tl kardemummaa
3-4 dl vehnäjauhoja
2 rkl voita/margariinia
2 tl leivinjauhetta
Paistamiseen: 1 l öljyä (esim. rypsiöljyä)
* Sekoita kuivat aineet keskenään
* Sekoita kananmua ja sulatettu voi yhteen, ja kaada kuiva-aineiden joukkoon, sekoita.
* Lisää maito ja sekoita.
* Älä sekoita liikaa, jottei taikinasta tule sitkeää.
* Mikäli taikina tuntuu liian löysältä, lisää jauhoja. Taikinaa täytyy pystyä kaulitsemaan.
* Kaulitse taikina n. 1 cm:n paksuiseksi, ja leikkaa taikinasta kolmioiksi.
* Nosta jäähtymään esim. suodatinpussin päälle lautaselle.
sunnuntai 22. helmikuuta 2015
Rapeat gluteenittomat vohvelit
8-10 kpl
2½ dl gluteenittomia jauhoja
1 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
½ tl suolaa
2 dl maitoa
2 kananmunaa
150 g sulaa voita
Sekoita kuivat aineet keskenään.Vispaa toisessa kulhossa kananmunat ja maito. Lisää maito-munaseos kuiviin aineisiin. Lisää joukkoon lopuksi sulanut ja jäähtynyt voi.
Taikinan on tarkoitus olla paksua.
Paista vohvelit vohveliraudassa kullanruskeiksi. Vohvelirautaa ei tarvitse erikseen voidella, koska taikina sisältää itsessään rasvaa.
maanantai 16. helmikuuta 2015
Miljonäärin neliöt
Tämä ohje on alkuperäisesti kirjasta Maittavat suklaaherkut, jota olen sitten itse muokkaillut itselle sopivaksi. Tämän tekeminen vaatii hieman työtä, mutta on todellakin tekemisen arvoista!
Pohja:
100 g pehmää voita
1 dl fariinisokeria
2½ dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
Karamellitäyte:
25 g voita
½ dl fariinisokeria
1 tlk (n.400g) kondensoitua maitoa
Päällyste:
150 g maitouklaata
25 g valkoista suklaata
Sekoita pohjan aineet keskenään. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun neliskulmaiseen vuokaan ja painele tasaiseksi. Paista 175 asteessa n. 25 minuuttia, tai kunnes pinta on kullankeltainen.
Anna jäähtyä.
Ohjeen kondensoitua maitoa saa ainakin Prismoista ja K-Citymarketeista. Varmasti myös muista hyvin varustetuista ruokakaupoista tätä löytyy! |
Karamellitäyte: Lisää täytteen ainekset pannulle. Kuumenna täyte kiehuvaksi koko ajan sekoittaen. Kun seos alkaa kiehumaan, laita levy pois päältä. Anna hautua muutama minuutti niin, että seos on sakeaa. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle. Anna jäähtyä.
Sulata maitosuklaa ja valkosuklaa. Kaada sula suklaa karamellitäytteen päälle. Valuta maitosuklaan päälle valkosuklaata ja vedä cocktailtikulla kuvioita. Anna kovettua.
Leikkaa miljonäärin neliöt pieniksi neliöiksi ja tarjoile.
lauantai 14. helmikuuta 2015
Gluteenittomat kinkkuletut
Tässäpä ruokaisat, tähteistä tehdyt letut. Perunamuusi ja pian vanheneva leikkelekinkku kohtasivat lettutaikinassa, jonka ohje on seuraava:
1-2 dl perunamuusia
4 dl maitoa tai vettä
2 kananmunaa
2,5 dl gluteenitonta jauhoa (osa jauhoista voi olla tummaa gluteenitonta jauhoa)
n. 1 tl suolaa (laitoin puolet yrttisuolaa)
*Sekoita muusi, neste ja kananmunat.
*Lisää jauhot ja sekoita tasaiseksi.
*Anna taikinan turvota n. 15 minuuttia.
*Pilko n. 200 g kinkkua pieniksi paloiksi
*Leikkaa 1 sipuli ja ruskista se pannulla.
*Lisää kinkku ja sipuli taikinan joukkoon, sekoita hyvin.
*Laita paistinpannulle öljyä tai muuta rasvaa ja paista kinkkuletut.
*Lisää tarvittaessa jauhoja.
perjantai 30. tammikuuta 2015
Pitaleivät
0,5 dl kädenlämpöistä vettä
50 g tuorehiivaa tai 1 pss (7g) kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 rkl öljyä
n. 10 dl sämpyläjauhoja
Sekoita vesi, hiiva, suola ja öljy. Lisää jauhot ja vaivaa noin 10 min, kunnes taikinasta tulee kimmoisa.
Anna kohota tunti. Jaa taikina 10 osaan ja kaulitse noin 0,5 cm paksuisia ja halkaisijaltaan noin 15 cm olevia kakkaroita.
Paista 250 asteessa noin 10 min.
Tarjoa leivät lämpiminä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)